Elokuun festivaalikausi starttaa Helsingissä – poimimme nykytaiteen tärppejä

Elokuu on muodostunut Helsingissä jo perinteiseksi festivaalisesongiksi, jolloin kaupunki täyttyy taidetapahtumista. 

Elokuun puolivälissä vietettävää Taiteiden yötä juhlitaan jo kolmattakymmenettä kertaa, mutta myös Flow-festivaalilla nykytaide on vakiinnuttanut paikkansa. Suomen Kuvanveistäjäliiton Sculpture Expanded -tapahtuma puolestaan jatkuu syyskuulle saakka.

 

Flowssa aika hidastuu 

Tämän vuoden Flow-festivaalin nykytaidetarjonta keskittyy erityisesti performanssiin ja mediataiteeseen. Teokset levittäytyvät nyt myös festivaalialueen ulkopuolelle, kun kauppakeskus Redin ulkonäytöillä nähdään Hanna Saarikosken sekä Vappu Rossin teokset.

“Flown mediataideteokset käsittelevät minäkuvan muodostumista ja omaa identiteettiä”, kertoo mediataidekokonaisuuden kuraattori Emmi Kattelus.

Perjantaina esitettävässä Saarikosken Eyeliner-videossa nainen piirtää kasvojensa ääriviivoja mustalla silmienrajaustussilla. Kun viiva löytää kasvojen rajat, kääntää nainen päätään ja aloittaa rajaamisen alusta. Rossin teokset Hyvästi, varjoinen ja Avioliitto esitetään lauantaina ja sunnuntaina. Avioliitossa pariskunta muuttuu hitaasti toisikseen – ja takaisin. Muutos on asteittaista ja lähes huomaamatonta.

Molempien taiteilijoiden teoksissa yhteistä on rauhallinen tunnelma ja hitaus. Taiteilijat eivät näe tämän kuitenkaan haittaavan nopeatempoisessa festivaalikontekstissa. “Juuri se hitaus on tavallaan aika pysäyttävääkin”, Rossi toteaa.

vappu-ja-hanna-flow-2019

Vappu Rossi ja Hanna Saarikoski.

MIten taiteilijat suhtautuvat siihen, että teokset ovat esillä osana suurta festivaalikokonaisuutta, jossa tarjontaa on paljon?

“Itseäni kiehtoo se, että taide on esillä paikassa, jota ei alunperin ole tehty tai tarkoitettu taiteen esittämiseen”, kommentoi Rossi. “Asiaa helpottaa tietysti se, kyseessä on teos, joka on saanut ensiesityksensä perinteisemmässä näyttelykontekstissa. Näin epätyypillisempien esitysareenoiden mahdolliset haasteet eivät huoleta”, Rossi jatkaa.

“Uudenlaisen yleisön tavoittaminen on Flowssa parasta”, kommentoi Saarikoski. “Tässä ympäristössä myös mediataiteen esitysformaatti tuntuu hyvin luontevalta.”

Illan hämärtyessä Rossin ja Saarikosken teokset siirtyvät Voimalaan, jonka The Other Sound -tilassa voi perjantaina kokea myös Tuomas A. Laitisen performatiivisen installaation Cryptospores.

Kaasukellon pimeät sivukujat valaistuvat Sun Effects Alley -kokonaisuudella ja uusi Pink Space esittelee vaihtoehtoista festivaaliohjelmaa, kuten runoutta ja performanssitaidetta.

 

Taiteiden yötä kolmekymmentä vuotta

Helsingin Taiteiden yötä juhlitaan 15. elokuuta jo kolmattakymmenettä kertaa. Kiasma-teatterissa esitetään ensi kertaa kokonaisuudessaan Anni Puolakan ja Jaakko Pallasvuon Sacre-trilogia. Videoteokset seuraavat nimetöntä päähenkilöä, joka etsii vapautta ja merkitystä.

eevariitta-eerola-woman-by-a-window-i Helsinki Contemporaryssa voi puolestaan osallistua taiteilija Eeva-Riitta Eerolan ja kuraattori, tutkija ja kirjoittaja Taru Elfvingin keskusteluun Eerolan The Shape of Things to Come -näyttelyn teemoista.

Elokuun kaksi viimeistä viikkoa on pyhitetty Juhlaviikoille. Taidemaalariliiton Tm-galleriassa lanseerataan Juhlaviikkojen aikaan uusi näyttelykonsepti Karuselli. Galleriassa esitellään päivittäin yhden tai kolmen taiteilijan teoksia, ja kaiken kaikkiaan karusellissa pyörivät 59 taiteilijan teoskokonaisuudet. Näyttelyn taiteilijat on valittu liiton taiteioijoista arpomalla.

Julkisen taiteen laboratorio löysi yleisönsä

Kesän ajan käynnissä ollut Suomen kuvanveistäjäliiton “liikkuva julkisen taiteen laboratorio” Sculpture Expanded jatkuu syyskuun puoliväliin saakka. Keskustan lisäksi Sculpture Expanded on levittäytynyt Tapulikaupungin, Vuosaaren ja Malminkartanon ympäristöön.

“Tapahtuma on sujunut hyvin, vaikka taiteen tuomisessa julkiseen tilaan on aina omat haasteensa”, kommentoi tapahtuman tuottaja Moona Tikka.

Tikka on seurannut teoksista käytävää keskustelua paikan päällä ja sosiaalisessa mediassa. “Vastaanotto on ollut positiivista ja erityistä kiitosta on saanut teosten tuominen asuinalueille”.

Sculpture Expandedin teokset tekevät vielä yhden “kierroksen” eri puolilla Helsinkiä. Esimerkiksi Le Hien Minhin vietnamilaisesta kansanperinteestä ammentava Divine Feminine installoidaan elo–syyskuuksi Allas Sea Pooliin.

Shoji Katon performatiivisen teoksen Reaching, joka esitettiin tapahtuman avajaisissa toukokuussa, voi puolestaan kokea 15. elokuuta klo 12–17 Paasitornissa.

 

 

 

Teksti ja Rossin ja Saarikosken kuva: Laura Boxberg.
Teoskuvat:
Eeva-Riitta Eerola: Woman by a Window. Kuva Erno Enkenberg.
Le Hien Minh: Divine Feminine.