Uusi julkaisu pohtii taitelijaresidenssien roolia nykytaiteen ja kulttuurin ekosysteemissä 

Contemporary Artist Residencies – Reclaiming Time and Space käsittelee kuvataiteen residenssejä ja niiden nykyistä ja potentiaalista roolia taiteilijoille, taide-elämälle ja laajemmin yhteiskunnalle. Kirja on tuotettu suomalais-hollantilaisena yhteistyönä ja Frame on yksi sen julkaisijoista.

Taitelijaresidenssit tarjoavat tilaa ja aikaa taiteen tekemiselle, tutkimukselle, oman työskentelyn reflektoinnille ja ammatilliselle kehitykselle. Residenssit toimivat nykytaiteen levityksen, paikkasidonnaisen tutkimuksen, taiteen- ja tieteenvälisten kokeiluiden sekä kulttuurienvälisen yhteistyön ja tiedontuottamisen globaaleina solmukohtina.

Residenssien määrän kasvu on kytköksissä 1990-luvun alun globaaliin kaupunkipolitiikkaan, taiteen valjastamiseen kaupunkien välisen kilpailun käyttövoimaksi. Luova talous ja niiden symbolit kuten museoiden uusi buumi, näyttelyteollisuus ja biennaalit ovat vaikuttaneet residenssien tehtävien kehitykseen. Tänä päivänä ekologiset haasteet ja liikkuvuuden politisoituminen vaikuttavat residenssien tulevaisuuden suuntiin.

Nykytilanteessa monet residenssit pyrkivät luomaan kestävämpiä edellytyksiä taiteelliselle työskentelylle kuin mitä kiihtyvä urbaani kulttuurintuotanto voi tarjota. Contemporary Artist Residencies – Reclaiming Time and Space tarjoaa kriittisiä näkökulmia nykyisen residenssitoiminnan tarkastelulle; millainen on residenssien rooli nykytaiteen ja kulttuurin ekosysteemissä ja millainen se voisi olla? Millaisia vaihtoehtoja residenssit voivat tarjota taiteilijoille nykyisten yhteiskunnallisten muutosten keskellä?

Contemporary Artist Residencies – Reclaiming Time and Space -kirjan julkistamistilaisuus pidetään maanantaina 4.3.2019 klo 17.30 Taideyliopiston Kuvataideakatemian Exhibition Laboratory galleriassa (Merimiehenkatu 36, Helsinki). Tapahtuma Facebookissa.

 

Kirjan tiedot

Kirjoittajat: Livia Alexander, Nathalie Anglès, Helmut Batista, Taru Elfving, Pascal Gielen, Francisco Guevara, Maria Hirvi-Ijäs, Jean-Baptiste Joly, Patricia Jozef, Irmeli Kokko, Donna LynasAntti Majava, Vytautas Michelkevičius, Nina Möntmann, Marita Muukkonen, Jenni Nurmenniemi, Bojana Panevska, Alan Quireyns, Florian Schneider ja Ivor Stodolsky.

Contemporary Artist Recidencies – Reclaiming Time and Space

Kirjan ovat toimittaneet Pascal Gielen (Antwerp Research Institute for the Arts), Irmeli Kokko (Taideyliopiston Kuvataideakatemia) ja Taru Elfving (Frame Contemporary Art Finland).

Kirjan julkaisee Amsterdamissa toimiva Valiz -kustantamo yhteistyössä Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Frame Contemporary Art Finlandin kanssa.

Julkaisua on tukenut Taideyliopiston Kuvataideakatemia, Frame Contemporary Art Finland, Koneen säätiö sekä Saastamoisen säätiö.

 

 

Contemporary Artist Residencies – Reclaiming Time and Space

Antennae-Arts in Society Series n°27. Valiz, Amsterdam. 2019.
ISBN 978-94-92095-46-6
Hinta: 22,50 €

Teos on myynnissä Unigrafian verkkokaupassa sekä Taideyliopiston Kuvataideakatemian kirjastossa (Elimäenkatu 25 A, 2. kerros, Helsinki).

Lataa julkaisun open access -versio tästä.

 

Kuvat: Ida Enegren / Frame Contemporary Art Finland