WAM avaa uuden näyttelytilan Turkuun

WAM eli Wäinö Aaltosen museo käynnistää maaliskuussa 2019 uuden näyttelykonseptin WAMx. Konseptin kantavana ajatuksena on kutsua vuosittain kansainvälinen asiantuntija suunnittelemaan näyttelyohjelmistoa yhteistyössä museon kanssa. Ensimmäinen osallistuva asiantuntija on brittiläinen Gina Buenfeld, lontoolaisen Camden Art Centerin kuraattori, joka vieraili Suomessa Frame Finlandin ja HIAPin residenssikuraattorina vuonna 2017. 

WAMx esittelee näyttelykattauksia mielenkiintoisilta kansainvälisiltä ja suomalaisilta taiteen tekijöiltä. Uudessa toimintamallissa ulkopuolinen asiantuntija tuo prosessiin omat taiteilija- ja näyttelyehdotuksensa sekä kontaktinsa. Museo puolestaan tuo risteykseen paikalliset kontaktinsa sekä mahdollistaa tutustumisen Suomen sekä Turun alueen elävään ja monipuoliseen kuvataidekenttään.

Yhteistyön kautta haetaan uusia teemoja ja ajankohtaisia näkökulmia käsitteleviä kokonaisuuksia kiinnostavilta tekijöiltä. Tavoitteena on luoda nopealla tahdilla korkeatasoinen näyttelyohjelmisto, joka sisältää kokeilevaa, särmikästä ja sisällöltään puhuttelevaa nykytaidetta.

 

WAMx luo risteyksen kohtaamiselle

Nimi WAMx viittaa museon mukaan risteykseen, joka tuo yhteen ja luo uusia verkostoja taidemuseoiden, kuraattoreiden ja taiteilijoiden välille. Merkkinä X viittaa myös tuntemattomaan. Tuntematon on mahdollisuus totuttujen käytäntöjen rajat ylittävään toimintaan, joka parhaimmillaan luo areenan jollekin arvaamattomalle ja mahdollistaa samalla uuden syntymisen. WAMx on mahdollisuus kokea, kokeilla, nähdä ja ajatella toisin.

Vuoden 2019 teemana on ihmisen ja muiden elämänmuotojen välinen rinnakkaiselo ja vuorovaikutus. Ohjelmiston aloittaa ranskalaistaiteilijoiden Vincent Moonin ja Priscilla Telmonin Hibridos -videoteos, joka tarkastelee näkyvän ja näkymättömän suhdetta. Näyttely avautuu yleisölle 15.3.2019.

Näyttelyohjelmisto on esillä WAMissa aiemmin studiona tunnetussa pienemmässä näyttelytilassa, joka palasi Turun museokeskuksen hallintaan vuoden 2019 alussa. Sen myötä tilalle kehitettiin uusi taidekenttää rikastuttava monipuolisempi toimintamalli. Avautuva nykytaiteen risteymä mahdollistaa niin ulkomaisten tuulahdusten tuonnin kuin kotimaisten näkemysten viennin.