Portfoliotapaamiset tarjoavat tilaisuuden testata ideoita

Yksi mahdollisuus treeniin tarjoutui, kun Frame kutsui Kuvan kevät -näyttelyn taiteilijoita toukokuun lopulla portfoliotapaamisiin kertomaan työstään. Samalla kuraattorit saivat katsauksen siihen, mitä Kuvataideakatemiasta valmistuvat taiteilijat tekevät.

Kahden päivänä aikana Framessa kävi 28 valmistuvaa taiteilijaa, joille kullekin oli varattu 20 minuutin mittainen aika teostensa esittelemiseen. Framen henkilökunnan lisäksi mukaan oli kutsuttu myös muita nykytaiteen asiantuntijoita. Taiteilijoita tapasivat EMMAn kokoelmaintendentti Henna Paunu, kuraattorit Saara Hacklin ja Milja Liimatainen Kiasmasta sekä Satu Oksanen HAMista.

”Kuvan kevään yhteydessä järjestetyt portfoliotapaamiset ovat olleet virkistävä lisä työntäyteiseen toukokuuhun – on kiinnostavaa nähdä, millaisia uusia tekijöitä suomalaiselle nykytaidekentälle on saapumassa”, kertoo portfoliotapaamiset vuosi sitten käynnistänyt Framen ohjelmapäällikkö Anna Vihma.

“Mukana olleet taiteilijat ovat monialaisia, ja mukana oli useampi taiteilija, joilla on aikaisempi koulutus joltakin ihan eri alalta, kuten kemiasta, sosiologiasta tai antropologiasta. Taiteellisessa työskentelyssään moni tarkastelee muistia ja muistamista sekä luontoa ja ihmisen ja luonnon suhdetta”, summasi Framen apurahakoordinaattori Karoliina Korpilahti tapaamisia.

Saara Hacklinin mielestä tapaamiset onnistuivat syventämään näyttelykokemusta.

“Tapaamiset haastoivat katsomaan teoksia uusin silmin. Usein kuraattorin työssä katse saattaa liiaksi kiinnittyä juuri sillä hetkellä työn alla oleviin projekteihin. Portfoliotapaamiset ovat tärkeitä niiden odottamattomuuden ja uutuuden takia.”

“Omasta työstä ei tarvitse osata puhua joillain tietyllä tyylillä. Tapaamista voi ajatella mahdollisuutena saada palautetta ja testata ideoita, puhua jo toteutuneiden projektien lisäksi myös tulevaisuuden suunnitelmista”, Hacklin sanoo.

Miten kuraattoritapaamiseen voi valmistautua? Framen ohjelmapäällikön Anna Vihman vinkit oman työn esittelemiseen:

  • Mieti, kenelle olet työskentelyäsi esittelemässä ja miksi. Mitkä ovat omat tavoitteesi tapaamiselle?
  • Suunnittele etukäteen, puhutko teostesi teoreettisesta taustasta, niiden muusta sisällöstä, työskentelysi teknisistä yksityiskohdista vai jostain muusta. Mikä on olennaista oman taiteellisen praktiikkasi kannalta?
  • Onko sinulla kysyttävää? Liittyykö tämänhetkiseen työskentelyysi kysymyksiä, joista haluaisit keskustella?
  • Myös taiteilija saa kiinnostua kuraattorin praktiikasta ja olla tähän yhteydessä. Tunnistatko jonkun kuraattorin työskentelyn taustalla samanlaisia ajatuksia kuin omassa taiteellisessa työssäsi?

Heljä Franssila

 

“Kuvan kevääseen liittyy suuri hype”

Yksi Kuvan kevät -näyttelyn taiteilijoista oli helsinkiläinen Dylan Ray Arnold (s. 1982). Näin hän kertoi kuraattoreille Kevätjuttu-teoksestaan.

“Nimesin Kuvan kevät -installaationi Kevätjutuksi, mutta lähtökohtana oli Stravinskyn sävellys Kevätuhri. Tällä kertaa minulla oli tarve maadoittaa työ johonkin suurempaan teemaan, vaikka yleensä en työskentele teemapohjaisesti. Kuvan Kevät -näyttelyyn liittyy suuri hype, joten Kevätuhri tuntui tarpeeksi pompöösiltä kehikolta työn lähtökohdaksi.

Teoksessa näkyvät talven jälkeen nousevat kevätjutut, kuten kodin suojasta tuleminen ja sen myötä näkyväksituleminen, kasvu, innostus ja kauhistus, odotukset, uskallus lähteä mukaan ja julkiseen tilaan. Nämä teemat tulivat esiin jutellessa kavereiden kanssa keväästä, samoin löydän ne Stravinskyn Kevätuhrista. Teoksen muodoissa ja esineissä on pakkautunutta energiaa mukana, kuten keväässäkin.

Ajattelen kuvallisesti installaatiota osittain pintana, mutta tavoitteenani on myös, että katsojat pääsevät installaation kytkösten keskelle tai äärelle. Installaatio kutsuu ikään kuin mukaan tanssiin eikä sulje katsojaa ulkopuolelle. Aluksi minulla tosin oli ajatus jättää katsoja ulos kiertämään kehäksi rajattua installaatiota, mutta näyttelyyn tein lopulta avoimen version

Työskentelyssäni on sisäänrakennettuna asenteena posthumanismi ja ajatus yhden suhteesta moneen. Ajatukset liikkuvat inhimillisten assosiaatioiden ja vieraiden asioiden välillä. Käytän paljon muurahaismaista toistoa. Etsin ja kokeilen, miten asiat tai installaation osat kytkeytyvät toisiinsa. Työskentelyssäni ei ole tiettyä hierarkiaa tai järjestystä. Jälkikäteen katson itsekin, millaisia yhteyksiä ja kytköksiä teokseen on tullut.

Katson myös, onko teokseni esteettisesti kiinnostava: palauttaako se katsojan vieraan äärelle. Prosessi ei ole installaatioissani koko ajan läsnä, mutta niissä on näkyvillä se, miten teokset on tehty. Käytän runsaasti materiaaleja, mutta en haluaisi hautautua niiden alle, joten käytän myös suoria linjoja vastapainona. Työskentelyprosessini on eri teosten kohdalla samankaltainen, mutta teos kuitenkin määrittää sen aina omanlaisekseen.

Kuvataiteen maisteritutkinnon opinnäytetyön ensimmäinen osa ja samalla ensimmäinen yksityisnäyttelyni Souvenirs from Rönnbacka & other arguments oli esillä Taideyliopiston Project Roomissa aiemmin tänä keväänä. Installaatio pohjautuu puolikuvitteelliseen kehikkoon ja lapsuuteni Pihlajamäen lähiöön Helsingissä. Installaatioon rakensin ikään kuin Pihlajamäestä löydettyjä kulttiesineitä: alkuperäisestä yhteydestään irrotettuja materiaaleja ja eksoottisia muotoja.

Osallistun joihinkin kesänäyttelyihin ja elokuussa minulla on Océane Bruelin kanssa näyttely Titanik-galleriassa Turussa sekä opintoihin kuuluva työharjoittelu taiteilija Jani Purhosen avustajana. Lisäksi olen varannut aikaa apurahahakemusten kirjoittamiseen. Valmistumisen jälkeen haluaisin lähteä Keski-Eurooppaan esimerkiksi residenssiin tai jatko-opintoihin.”

Karoliina Korpilahti