Kaarina Kaikkonen: Teoskuvat netissä tuovat töitä

Kaarina Kaikkonen ei ole itse sosiaalisessa mediassa, mutta moni työtilaisuus on tullut eteen, kun joku on nähnyt hänen teoskuviaan internetissä.

 

Miten kansainvälinen urasi sai alkunsa?

Ensimmäisen kerran pääsin ulkomaille pian Taideakatemian jälkeen. Saksassa järjestettiin Nürnbergin kansainvälinen piirustustriennaali vuonna 1985, ja voitin tunnustuspalkinnon suurikokoisilla piirustuksilla. Saksan jälkeen olin joissakin suomalaisen taiteen ryhmänäyttelyissä, mutta ensimmäinen yksityisnäyttelyni ulkomailla oli vasta vuonna 1997 Brysselissä.

 

Miten olet luonut ja ylläpitänyt kansainvälisiä suhteita?

Toki olen tavannut paljon ihmisiä, mutta olen harvoin onnistunut itse luomaan suhteita tai ylläpitämään niitä. En ole mukana sosiaalisessa mediassa, enkä uskalla liittyä edes Facebookiin, sillä pelkään sen vievän liikaa aikaa ja ajatuksia taiteen tekemiseltä. Kotisivut minulle halusi tehdä eräs meksikolainen fani, joka oli nähnyt espanjalaisessa mediassa kuvia teoksistani Chilessä. En ole koskaan häntä tavannut, eikä hän huoli työstään korvausta. Saan kutsuja useimmiten yllättäviltä tahoilta siten, että joku on nähnyt teoksiani näyttelyssä tai internetissä, ja sitten ottanut selvää minkämaalainen on taiteilija ja kutsunut minua eteenpäin. Jos itse yritän anoa tai tyrkyttää itseäni jonnekin, en koskaan onnistu.

 

Mikä on mielestäsi paras tapa esitellä omia töitä ulkomailla?

Ehkä minun kohdalla internet on tänä päivänä vaikuttavin tekijä. Vaikka itse olen siellä passiivinen, niin yleisö näyttää olevan kaikkialla ihailtavan aktiivista ja laittaa kuvia teoksistani nettiin, ja sitä kautta teoskuvani nopeasti leviävät kielimuurien yli. Aluksi huolestuin siitä, että lupia kyselemättä kaikki ideani leviävät vapaaseen käyttöön. Nykyisin pelkästään iloitsen ihmisten ottamista hienoista kuvista netissä. On ihanaa huomata että toisetkin innostuvat minun laillani taiteestani ja teokseni koskettavat ihmisiä. Saan tavallisten ihmisten ottamista kuvista uutta voimaa ja merkitystä työskentelyyni. Koen tekeväni tärkeää työtä ja jaksan paremmin jatkaa. Haluaisin kiittää yleisöäni siitä.

 

Millaisiin kulttuurieroihin olet törmännyt kansainvälisesti työskennellessäsi? Millaisia yllättäviä tilanteita olet kohdannut?

Sattumuksia tulee paljon, enkä jaksa niitä enää ihmetellä. Nuorena ehkä ihmettelin yksityiskohtia enemmän. Ihmiset ja ongelmat ovat kuitenkin aika samanlaisia kaikkialla. Julkisten teosten kohdalla lupakäytännöissä ja lainkuuliaisuudessa on suuria eroja, samoin ihmisten tunnollisuudessa. Teokseni ovat useimmiten yhteisöllisiä: teen työtä usein viikkoja paikallisten vapaaehtoisten apulaisten kanssa. Ryhmähengen syntyminen kielimuureista huolimatta on eräs kiinnostavimpia asioita prosessissa. Kiinnyn apulaisiini, ja usein apulaiset haluaisivat mukaani seuraavaan projektiini toisessa maassa. Mielenkiintoista minusta on myös se, miten ihmiset ottavat vastaan teokseni ja miten eri tavalla ihmiset tulkitsevat teoksiani. Taiteen tulkinnassa kulttuurieroilla on suuri merkitys. Ihmiset tulkitsevat taidetta aina ajan ja paikan ja ennen kaikkea oman kokemusmaailmansa kautta, ja tämä antaa työlleni uusia merkityksiä. Teoksiini yleensä reagoidaan vihastuen tai ihastuen.

 

Millaisten kansainvälisten projektien parissa työskentelet parhaillaan?

Tällä hetkellä kotimaisten projektien lisäksi näyttelykutsuja on viiteen maahan, joten töitä on ihan mukavasti. Annoin eilen haastattelun korealaiselle lehdelle ja romanialaiselle yliopistotutkijalle ja sain samana päivänä kutsun ideoida jotain mahdollista teosta myös Kanadaan. Tänään sain puhelun Ranskasta, ensi viikolla lähden Saksaan. Joskus on vaikeaa itse yksin ymmärtää, mihin kutsuun kannattaisi oman uran kannalta vastata myöntävästi ja mihin sanoa ei kiitos. Mutta välillä on hiljaisiakin aikoja, ja ehdin murehtimaan, ettei varmaankaan enää kukaan kutsu minnekään.

 

Mitkä ovat olleet sinulle henkilökohtaisesti merkittävimpiä kansainvälisiä projekteja?

Kyllä Havannan biennaaliin vuonna 2003 tekemäni Departure-teos teki suurimman kansainvälisen vaikutuksen. Sen jälkeen sain kutsuja Yhdysvaltoihin. Eräs vieraileva italialainen kuraattori ihastui teoksiini yksityiskodin seinällä New Yorkissa ja kutsui minut Napoliin. Sen jälkeen italialaisten kutsumana pääsin Venetsian biennaalin oheisnäyttelyyn ja se taas poiki lisää kutsuja Italiaan, esimerkiksi yksityisnäyttelyn Maramotti Collezioneen ja MAXXI-taidemuseoon Roomassa. Myös Chilen Santiagon isot museonäyttelyt olivat minulle hyvin merkittäviä. Kaikista uusista teoksistani olen tietenkin itse lapsellisen innostunut, ja uusin teos tuntuu jonkun aikaa kaikkein merkittävimmältä.

 

Mitä neuvoja tai vinkkejä antaisit kansainvälistä uraa aloittelevalle taiteilijalle? Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon?

Kaikkein tärkein asia on työskennellä sydämellään ja tehdä kiinnostavia teoksia. Tärkeää olisi myös saattaa ne jotenkin taidekentän nähtäväksi. Kiinnostavuuden kynnys on kansainvälisellä kentällä korkea. Kaiken nähneet kuraattorit eivät hevillä innostu sellaisesta taiteesta, joka toistaa samaa mitä muutkin maailmalla tekevät.
 Frame ja residenssitoiminta on tärkeä linkki maailmalle, ja etenkin Forsblomin galleria vie suomalaisia taiteilijoita kansainvälisille taidemessuille. Mutta moni taiteilija  on itsekin aktiivinen ja löytää näyttelytilaisuuksia omin avuin. Jotkut auttavat myös kollegoitaan, esimerkiksi Kirsi Tiittanen, Mikko Paakkola, Jukka Vikberg ja Mika Karhu ovat olleet kiitettävän aktiivisia järjestäessään ulkomaille suomalaisen taiteen ryhmänäyttelyitä ja minäkin olen saanut olla mukana.

 


Teksti: Jenni Pekkarinen

 

Kaarina Kaikkonen aloitti uransa maalaamalla, mutta nykyisin hän toimii veistäjänä rakentaen usein installaatioita käytetyistä materiaaleista. Teoksissa sekoittuu elementtejä niin maalaus- ja veistotaiteesta, tilataiteesta kuin arkkitehtuuristakin. Kuvanveistäjän teosten materiaaleina toimivat useimmiten käytetyt vaatteet. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa miesten pikkutakeista koostettu Tie, joka toteutettiin Helsingin tuomiokirkon portaille kesällä 2000 sekä Elämänpolkuja – Life Paths, joka toteutettiin Helsingin Vanhan kirkkopuiston lähelle kesällä 2011. Viime vuosina Kaikkonen on toteuttanut installaatioita ympäri maailmaa mm. Chilessä, Britanniassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.