Keskustelua luonnon ja luuston kielillä – Pia Lindman São Paulon biennaalissa

Taiteilija Pia Lindman osallistuu parhaillaan käynnissä olevaan 32. São Paulon biennaaliin Brasiliassa performatiivisella teoksella Nose Eyes Ears (2016). Hänen teoksensa on perinteisellä brasilialaisella rakennustekniikalla toteutettu mutamaja, jossa Lindman tekee yleisölle perinteistä kalevalaista jäsenkorjausta hyödyntäviä hoitoja biennaalinäyttelyn ajan. Lindman kertoi biennaalikuulumisistaan paikan päältä São Paulosta.

 

Pia Lindmanin taiteellinen työskentely pakenee tiukkoja määritelmiä. Hänen teoksensa ja työskentelynsä ovat usein tiiviissä vuorovaikutuksessa tiedemaailman, ympäristön sekä eri kulttuurien kansanperinteen ja -tietouden kanssa. Myös Lindmanin São Paulon biennaalissa esittämä teos Nose Eyes Ears on ennemminkin sarja tapahtumia, jotka toteutuvat näyttelytilaan installoidussa perinteisessä brasilialaisessa rakennelmassa. Teoksen teemat tarkastelevat muun muassa parantumisen prosesseja, tilan psykologiaa sekä moninaista dialogia luonnon kanssa.

”Olen viimeisten kymmenen vuoden aikana tutkinut toisaalta erilaisia myrkyttyneisyyden tiloja, toisaalta parantumisen prosesseja. Olen päätynyt opiskelemaan kalevalaista jäsenkorjausta ja samalla tutkimaan suomalaisia loitsuja, savirakentamista, elämistä ekokylässä, mikrobiologiaa, ja ympäristöpsykologiaa”, Lindman kuvailee.

32. São Paulon biennaalin otsikko on Incerteza Viva (Live Uncertainty), joka viittaa muun muassa aikamme epävarmaan taloudelliseen, poliittiseen ja ekologiseen tilanteeseen. 7. syyskuuta avautunut biennaalinäyttely on avoinna 11. joulukuuta saakka. Lindman tapasi yhden biennaalin kuraattoreista, tanskalaisen Lars Bang Larsenin Saksan Kasselissa 2013 ja he löysivät työskentelystään nopeasti yhteneviä kiinnostuksenaiheita.

”Jaoimme kiinnostuksemme myrkyllisyyden käsitteeseen: hän psykedelian kulttuurin tutkimuksen kautta ja minä ympäristön ja tutkimieni hermomyrkkyjen kautta. Puoli vuotta myöhemmin Lars Bang Larsen vieraili Suomessa ja myös ekokylässämme. Hän pyysi minua kirjoittamaan myrkytystila- ja homekokemuksistani editoimaansa kirjaan Networks (Whitechapel London, 2014). Minua pyydettiin mukaan São Paulon biennaaliin, koska kuraattoreita kiinnosti, miten olin liittänyt kalevalaisen jäsenkorjauksen perinnettä osaksi uudenlaisen taiteen tekemistä.”

© Pedro Ivo Trasferetti / Fundação Bienal de São Paulo

© Pedro Ivo Trasferetti / Fundação Bienal de São Paulo

Ihmistä ei tehty somettamaan bussin penkillä

Lindmanin biennaaliteos alkoi konkretisoitua sen performatiivisen osuuden – paikan päällä suoritettavien hoitojen – vaatimusten kautta. Biennaalipaviljonkiin rakennetun mutamajan taustalla on pyrkimys luoda hoidoille parantava tila, joka tukee mikrobien ja ihmisten hyvää yhteiseloa.

”Koska tiesin, että haluan tehdä biennaalissa hoitoja, minun oli aloitettava rakentamalla sinne jokin siihen sopiva tila. Käydessäni tutustumismatkalla São Paulossa viime maaliskuussa sain lisää tietoa perinteisestä brasilialaisesta Pau a Pique -rakennustekniikasta, ja tapasin paikallisia arkkitehteja, kyseisen tekniikan taitajia sekä mikrobiologeja. Pau a Pique’ssa käytetään bambua ja mutaa rakennusmateriaaleina. Niissä on paljon samoja ominaisuuksia kuin savessa ja muissa luonnonkuiduissa, joista olen aikaisemmin rakentanut itselleni mikrobiaalisesti terveitä tiloja – esimerkiksi Clay Office Aalto-yliopistossa ja oma taloni Solbackan ekokylässä.”

Kalevalainen jäsenkorjaus on Suomessa suullisesti periytynyt ja kehittynyt hoitomuoto, jonka juuret juontuvat todennäköisesti satojen vuosien taakse. Jäsenkorjaus keskittyy ihmiskehoon kokonaisuutena ja pyrkii edistämään luiden keskinäistä tasapainoa.

”On kyse luuston kielestä, joka kertoo vielä syvemmästä tiedosta kuin kalevalaisesta perinteestä. Ihmisen luusto on kehittynyt vuosituhansien ajan, ja kun nykyihmisillä on kiputiloja tai vammoja, on useimmiten kyse ristiriidasta nykyisten elintapojen ja luuston todellisuuden välillä. Luusto on kuitenkin rakentunut juoksemaan savannilla eikä somettamaan bussin takapenkillä. Kun suoritan kalevalaisen jäsenkorjauksen hoitoja, koen käyväni keskustelua tämän ikivanhan tiedon kanssa”, Lindman kertoo.

Hän tutustui hoitomuotoon palattuaan Suomeen parinkymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen.

”Palattuani Suomeen etsin jotain uutta opittavaa, jota voisi oppia vain Suomessa. Näin unen, jossa pystyin näkemään elävien ihmisten luut heidän ihonsa lävitse. Muutama päivä sen jälkeen löysin Kansanlääkintäseuran ilmoituksen jäsenkorjauksen kurssista Frantsilan tilalla. Kun kurssilla sitten tartuin ensi kerran hoidettavan varpaisiin, tunsin löytäneeni itsestäni jotain, joka on ollut aina odottamassa ilmaisuaan. Minusta oli löytynyt luiden ja lihasten muovaaja – tai parantaja.”

 © Pedro Ivo Trasferetti / Fundação Bienal de São Paulo

© Pedro Ivo Trasferetti / Fundação Bienal de São Paulo

Onnellinen bakteeri viihtyy mudassa

Biennaaliin rakennettu mutamaja suunniteltiin tarkkaan tiedostaen, miten suuri vaikutus hyvinvointiin on niillä materiaaleilla, ilmalla ja mikrobeilla, joilla itsemme ympäröimme.

”Muta rakennusmateriaalina sisältää orgaanisia osia ja siksi niin kutsuttu ”onnellinen bakteeri”, mycobacterium vaccae, viihtyy siinä”, Lindman kertoo.

”Mikrobiologien tutkimuksissa on havaittu, että tämä bakteeri edistää ihmisen hyvinvointia, jopa onnellisuuden tunnetta ja älykkyyttä.”

Majasta johtaa kaksi bambuputkea ulos paviljongin ulkopuolella kasvavan puun lehvästöön, ja kolmas puinen kanava on rakennettu niin, että se tuo majaan ilmaa samaisen puun juuristosta. Mycobacterium vaccaen lisäksi juuristosta tulee tilaan mykoritsaa ja muita mikrobeja, kun taas puun lehvästöstä saadaan happea. Erilaiset kiertokulut, yhteydet ja virtaukset ilmenevät teoksessa sekä konkreettisella että kuvitteellisella tavalla.

Syyskuun lopulla Lindman aloitti majassa uuden kokeilun, jossa hänen yhteistyöhön kutsumansa laulaja improvisoi äänimaailmaa, joka liittyy osaksi hoitoa. Äänten resonointi kohdistuu tilan akustisten ominaisuuksien vuoksi hoidettavaan henkilöön.

”Majan muoto on tippamainen: ulkona olevan puun suuntaan se on matalampi ja kapeampi, kun taas sisään paviljonkiin tila aukeaa laajahkoksi kupoliksi. Akustisesti tilan mutaseinät toimivat hyvin bassoäänille, mutta korkeampien äänensävyjen sointu himmenee. Sointu kirkastuu kupolin keskellä, kohdassa jossa hoitopenkkikin on. Aiemmin olen kokeillut musiikin yhdistämistä hoitoihin muun muassa performanssissa Playing Bones (Buffalo 2015). Suorittamani hoito on kahdenkeskisen dialogin lisäksi nyt kolmikantainen, jossa laulun resonanssi vahvistaa koko hoidon energiavirtaa. Kun teen hoitoja, usein myös näen hoidettavan henkilön keholliset energiavirrat värillisinä muotoina ja virtauksina. Teen näkemästäni merkintöjä ja maalauksia. Asetamme näitä maalauksia esille biennaliin sitä mukaa kuin niitä valmistuu.”

Kuva: Guilherme Prado / Nexo Jornal

Kuva: Guilherme Prado / Nexo Jornal

Residenssi huipentuu matkaan Tulimaahan

Lindman on työskennellyt biennaalin ajan Fundação Armando Alvares Penteado (FAAP) -taidekorkeakoulun residenssissä São Paulossa. Taidekoulu on yksi Brasilian arvostetuimmista.

”Taitelijaresidenssi antaa minulle tukikohdan, jossa keskittyä työskentelyyni. Olen residenssin yhteydessä luennoinut FAAPissa ja toivon, että saan opiskelijoita mukaan osallistumaan MUDvibes-kurssille Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa marras-joulukuussa täällä biennaalissa. Hyödyntäen mutamajaa ja muita näyttelyn rakennelmia kehitämme uusia metodologioita, joilla voimme tutkia paikan tuntua taiteen keinoin.”

Osana biennaalia ja residenssityöskentelyä Lindman on matkustamassa syksyllä Tulimaahan Chilen eteläkärkeen vieraillakseen biodiversiteetin suojelemiseksi perustetussa kansallispuistossa Karukinkassa. Toinen syy miksi hän matkustaa Karukinkaan, on sikäläisen alkuperäiskansan, selknamien, julkea massamurha 1920-luvulla.

”Matka Karukinkaan yhdistää monta työskentelyyni kiinnittyvää aihetta: kivien geologinen aika, paikkojen ja materian – kuten puiden ja kivien – kyky tallentaa tapahtumia molekulaarisesti tai sensorisesti, alkuperäiskansojen muisti, mytologiat sekä maapallon ääret.”

© Leo Eloy / Estúdio Garagem/ Fundação Bienal de São Paulo

© Leo Eloy / Estúdio Garagem/ Fundação Bienal de São Paulo

Biennaali luo toivoa keskellä kriisiä

Biennaalikokemus on ollut Lindmanille antoisa sekä hyvin sujuneen työskentelyprosessin että muiden ammattilaisten antaman tunnustuksen johdosta. Tänä vuonna myös kävijämäärät ovat ylittäneet aikaisemmat ennätykset. Biennaalissa vieraili ensimmäisellä viikolla lähes 100 000 ihmistä.

”Kävijät ovat enimmäkseen tavallisia paulistoja, mikä kertonee siitä, että biennaalin viesti uusista ja samalla ikiaikaisista näkymistä ja lähestymistavoista keskellä globaaleja kriisejä on herättänyt toivoa ja uteliaisuutta. Myös mutamajan suunnittelu ja toteutus ovat sujuneet yli odotusten. Paikallinen yleisö tunnistaa perinteensä ja käy sisällä mielellään. Kuitenkin tärkein osa työstäni, eli hoidot ja niiden kehittäminen, tapahtuu koko näyttelyn ajan. On ollut mahtavaa kokea, että vaikka oma työskentelyni on ehkä jo siirtynyt perinteisen taiteen kentän ulkopuolelle, jonnekin nykyaikaisen terveyshoitajan ja shamaanin välimaastoon, löytyy kuraattoreita jotka näkevät työni merkitykset ja mahdollisuudet. Biennaalin osallistuu monia taiteilijoita, joiden työ sivuaa kiinnostukseni kohteita, ja jotka pyrkivät synnyttämään uutta dialogia ympäristön ja luonnon kanssa. Haetaan kontaktia esimerkiksi alkuperäiskansoihin, astraalihahmoihin sekä tulevaisuuden teknologioihin.”

Mukaan valitun taiteilijajoukon lisäksi biennaaliorganisaatio ja kuraattorit saavat Lindmanilta kiitosta.

”São Paulon biennaalin henkilökunta on ammattitaitoista ja omistautunutta porukkaa. Johtava kuraattori, Jochen Volz on suurenmoinen ja valloittava persona, joka saa jokaisen kokemaan olevansa korvaamaton. Hän on valanut sen hengen, josta tämän vuoden biennaali jo tunnetaan, toivon keskellä kriisiä. Kaikki innostuvat, kun saavat työskennellä biennaalissa ja se näkyy myös työn laadussa.”

”Tämän vuoden biennaalissa on enemmän naistaiteilijoita kuin miestaiteilijoita. Ikäjakaumaltaan, etnisesti ja rodullisestikin tämä on huomioitavan monimuotoinen näyttely. Biennaalilta odotan ennen kaikkea sitä, että se antaa voimaa kaikille näille uusille ja aidosti moninaisille äänille.”

 

Frame on tukenut Pia Lindmanin osallistumista biennaaliin apurahalla.

 


Pia Lindman on käyttänyt töissään muun muassa performanssin, videon sekä valokuvan keinoja. Hänen työskentelynsä on tiiviissä vuorovaikutuksessa tutkimus- ja tiedemaailman kanssa ja hän on julkaissut työskentelystään useita tieteellisiä julkaisuja. Lindman on opettanut ja luennoinut muun muassa Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT) sekä Yale School of Artissa. Hänen töitään on esitetty laajasti ulkomailla, muun muassa New Yorkin MoMA P.S.1:ssa, Brooklyn Museumissa, Storefront of Art and Architecturessa ja Artists Spacessa, sekä Mexico Cityssa, Lontoossa, Tokiossa, Pariisissa ja Berliinissä. Hänen videoteoksensa Thisplace on hankittu New Yorkin MoMA:n kokoelmiin. Lindman toimii ympäristötaiteen professorina sekä ViCCA (Visual Culture and Contemporary Art) -maisteriohjelman johtajana Aalto-yliopistossa.

Pia Lindmanin verkkosivut

 


Teksti: Rosa Kuosmanen
Pääkuva: © Fundação Bienal de São Paulo