Ensimmäinen Aamukahviklubi: Maija Blåfieldin Kulta-aika imitoi muistia

Uudella Aamukahviklubilla omistaudutaan yhdelle taideteokselle kerrallaan.

”Ajatus Aamukahviklubista heräsi yhteisestä halustamme ottaa aikaa vain yhteen taideteokseen perehtymiseen”, kertoi HIAPin kuraattori Jenni Nurmenniemi Framen, AV-arkin ja HIAPin ensimmäisellä Aamukahviklubilla keskiviikkona 25. toukokuuta.

Kolmen nykytaidejärjestön yhteisellä klubilla tutustutaan ensin taiteilijan teokseen, jonka jälkeen taiteilija ja kuraattori keskustelevat teoksesta. Ensimmäisellä kerralla vieraana oli taiteilija Maija Blåfield, joka kertoi dokumentaarisesta videoteoksestaan Kulta-aika (2015). Keskustelua ohjasi Kiasman amanuenssi Kati Kivinen.

Blåfield on tehnyt teoksesta 19-minuuttisen lyhytelokuvan sekä muun muassa Valokuvataiteen museossa nähdyn kuuden erillisen videon sarjan. Teos on koottu vuosien aikana kertyneestä materiaalista, jota Blåfield kuvasi matkoillaan ympäri maailmaa siitä alkaen kun sai ensimmäisen videokameransa vuonna 1997. Blåfield kertoi vuosien mittaan laatikkoon kertyneiden nauhojen olleen hänelle aarre, mutta myös mieltä painanutta jätettä. Moni nauhoista oli syntynyt dokumentaarisessa tarkoituksessa, mutta hajanaisten katkelmien käyttäminen osana yhtenäistä dokumenttielokuvaa tuntui ongelmalliselta.

”Teokseni käsittelee muistia ja unohtamista. Kun ryhdyin katsomaan nauhoja uudelleen, näin että niissä näkyvä asia oli eri kuin se mitä olin yrittänyt tallentaa.”

Blåfield ryhtyi editoimaan videomateriaalia ilman käsikirjoitusta. Teoksen muoto syntyi leikkausprosessin myötä. Erilaisilla videokameroilla ja eri muodoissa kuvattujen videoiden kuvasuhteet vaihtelivat, minkä Blåfield ratkaisi kehystämällä kuvat mustalla. Katsoja oikeastaan katsookin mustaa pintaa, johon avautuvista aukoista voi kurkistaa tekijän muistoihin.

”Tästä alun perin teknisestä ratkaisusta tuli lopulta merkittävä sisällöllinen elementti. Teoksessa ei ole myöskään yhtään sekuntia alkuperäistä ääntä vaan kaikki on jälkiäänitetty.”

Kulta-ajassa nähdään esimerkiksi siperialaisia poromiehiä – jotka Blåfield on laittanut puhumaan ranskaa – ja venäläisiä arkeologeja. Kuvia höystävät Blåfieldin muistiinpanot ja tarinat matkoilta. Arkeologeilla oli tapana laittaa lihakönttejä aamupuuroon, mitä Blåfield yritti huonolla menestyksellä muuttaa keittämällä heille mustikkakeitolla höystettyä puuroa. Etelä-Amerikassa auto hajosi keskellä yötä, ja kun Blåfield lähti hakemaan apua, löytyi viidakon pimeydestä neljä miestä, jotka pelasivat dominoa eivätkä huomioineet Blåfieldiä lainkaan.

”He eivät todella noteeranneet minua ollenkaan. Hetken ajattelin että olimmekin räjähtäneet auton hajotessa ja he eivät siksi pystyneet näkemään minua”, Blåfield kertoi. ”Huumori on tärkeä elementti teoksissani samalla tavalla kuin se on tärkeä elementti elämässä ylipäänsä.”

Maija Blåfieldille myönnettiin 2014 mediataiteen valtionpalkinto.

 

Aamukahviklubi saa jatkoa syyskuussa.