Raportoivia jälkikäsityksiä Aasian opintomatkalta

 

Framen opintomatkalla vierailtiin muun muassa Gyeonggi Museum of Modern Artissa Koreassa. Kuva: Miina Hujala.


“Korealainen nykytaidekenttä on osin muotoutunut verkalleen ja osin kiivaasti. Tällä hetkellä näyttää olevan tarve ja kiinnostus rakentaa sekä tuoda esiin nykytaiteen historiaa”, kirjoittaa Alkovi Gallerian toiminnanjohtaja – ja kevään ajan Framen asiantuntijavierasohjelman koordinaattori – Miina Hujala matkakertomuksessaan Framen, AV-arkin ja HIAPin opintomatkalta Tokiosta ja Soulista maaliskuussa.

 

Kuinka tavoittaa kahden suurkaupungin taidekentän olemus yhdessä intensiivisessä viikossa? Opintomatkaksi nimetty tutustumiskäynti oli kaiken kaikkiaan onnistunut reissu, jossa kastautuminen Tokioon ja Souliin sekä hamuileva tutustuminen taidetoimijoiden kenttään oli enemmän kuin osiensa summa. Kokonaisuus hahmottuu aina vähitellen tarkentuen eikä siten koskaan muodostu kokonaan. Siten on hyvä lähteä aina jostain liikkeelle, lisätä kierroksia, kokemusta ja ymmärrystä. Se mikä yhdistää, on enemmän läsnä kuin se mikä erottaa, kun etsii niitä kohtia joiden kautta voi tarttua jonkin asian ja alueen olemukseen ja toimintakulttuuriin.

Meille eli minulle ja Arttu Merimaalle, jonka kanssa organisoimme Alkovi gallerian toimintaa Helsingissä, keskeinen kiinnostuksenkohde olivat yksityiset taidetoimijat. Esitimme alustavia kysymyksiä siitä, minkälainen itsenäisten toimijoiden kuratoriaalinen kenttä on niin Japanissa kuin Etelä-Koreassa, ja kuinka taiteilijavetoiset kollektiivit, taidetilat ja myös laajemmin verkostot ovat läsnä paikallisessa taideympäristössä.

Se mikä verkostoituneessa maailmassa korostuu, on henkilökohtaisten kohtaamisten tärkeys, paikan päälle menemisessä paikantuva ymmärrys, jonka saa esiin vain keskustellessa ja vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa saadessaan tietoa, jota ei jäsennetä raportteihin, toimintakertomuksiin ja kuvauksiin ja joka ei voi välittyä – niin kieltä kuin vuorovaikutusta tiivistävien – sähköpostien tai skype-keskustelujen kautta.

 

Olympialaiset tuovat nostetta

Meille mielenkiintoinen ja keskeinen tapaaminen Japanissa oli Artists’ Guild -ryhmän jäsenten kanssa. Ryhmä on alun perin rakentunut taiteilijoiden tukitoiminnaksi. Se vuokraa video-av-laitteistoja näyttelykäyttöön jäsenilleen ja helpottaa näin näyttelytoimintaa sekä vähentää kustannuksia. Toiminta on kuitenkin laajentunut tästä, ja ollessamme Tokiossa vierailimme Nykytaiteen museo MOT:n näyttelyssä, jossa esillä oli työryhmän yhteistyössä museon kuraattorin kanssa tekemä näyttely Loose Lips Save Ships. Ryhmän taiteilijoina työskentelevät jäsenet, johtaja Hiroharu Mori ja aktiivijäsen Meiro Koizumi, kertoivat paitsi esillä olevasta näyttelystä – jota parhaillaan vieraillessamme maanantaina (14.3.) museon ollessa kiinni muokattiin – myös tilanteesta, jossa nykytaiteen museo oli sensuroinut edellisenä vuonna esillä olleen näyttelyn teoksia. Artists’ Guildin toiminta osoittaa, että taiteilijavetoisen toiminnan itsemäärittymiseen kiinnittyminen vahvistaa yhteistoiminnan verkostojen kautta myös vastalauseiden esittämistä sekä etsii näkökulmia, jotka voivat tarttua sellaisiin toimintamalleihin jotka kaventavat valtaa ja toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia.

Maanantaille Japanin Suomi-instituutin kulttuuri- ja viestintäpäällikkö Ulla Kinnunen sekä projektikoordinaattori Hanna Käyrä olivat laatineet instituuttiin ohjelmaa. Taneo Kato kertoi yritysmesenoinnin tilanteesta Japanissa ja paikkasidonnaisista taidefestivaaleista kertoivat Echigo-Tsumari sekä Setouchin festivaalien taiteellinen johtaja Rai Maeda. Paikalla oli myös Tokio Wonder Site -residenssiorganisaation johtaja Yusaku Imamura, jonka Hongon toimipisteessä vierailimme maanantaiaamupäivällä. Toiminnanjohtaja Imamura, joka on paitsi erittäin verkottunut ja aktiivinen toimija Tokion taidekentällä, on myös aulis kontaktoija ja tietopankki.

Japaniin vuonna 2020 tulevat olympialaiset tuovat kansainväliselle toiminnalle jo nyt nostetta. Kansainvälinen toiminta on eräänlaista erilaisuuden ja samanlaisuuden välisen tilan tunnustelua, Samalla kun asettautuu osaksi jotain ympäristöä, siihen myös luo välimatkaa ja etäisyyttä, jonka kautta voi havainnoida myös omaa toimintaansa.

Tiistaina vierailimme muutamissa gallerioissa (Nadiff a/pa/r/t, Hiromiyoshii, Taka Ishi) sekä yhdessä melko tyhjillään olleessa taidekeskuksessa 3331 Arts Chiyodassa, johon oli juuri tulossa mielenkiintoinen Antoni Muntadasin näyttely Asian Protocols, joka tutkii Japanin, Etelä-Korean ja Kiinan yhtäläisyyksiä ja eroja. Entiseen koulurakennukseen tehty keskus koostuu pienistä tiloista, joita eri toimijat käyttävät, minkä lisäksi kompleksissa on myös residenssitoimintaa.

Tiistai-aamulla olimme vierailleet Tokiossa erään pitkän linjan toimijan toimipisteessä, residenssiorganissatio A-I-T:ssa, jonka johtajan Yuko Shiomin sekä Roger McDonaldin tapasimme. Osana A-I-T:n toimintaa on järjestetty kuratoriaalista koulua MAD:ia, joka on ollut omiaan muodostamaan kenttää Tokiossa sekä tuomaan esiin kysymyksiä sen roolin ympärillä. Residenssitoiminnallaan ja muulla ohjelmatyöllään se on edistänyt kansainvälisen toiminnan (ja sen linkittäytymisen) edellytyksiä.

 

Nykytaide kohtaa kauneussalongin ja joogasalin

Yksi Suomeen yhteistyötä kaavaileva taustataho on Spiral Art Centre heidän Port Journeys -hankkeensa tiimoilta. Keskiviikkoaamuna tapasimme kuraattorit Yoshie Otan ja Tsumuto Okadan ja vierailimme keskuksessa, joka sisältää paitsi esitystiloja näyttelyille ja konserteille, myös ravintola- ja kauneushoitolatoimintaa sekä joogasalin.

1980-luvun puolivälistä asti toiminut keskus on esimerkki yksityisen toimijan intresseistä, jotka laajenevat käsittämään monimuotoisia toimintoja. Heidän aloittamansa Port journeys -hanke keskittyy satamakaupunkeihin ja niissä toimiviin pieniin taidetoimijoihin ja taiteilijavetoisuuteen.

Yokohamassa oleva taidekeskus ZOU-NO-HANA TERRACE on organisoitavissa tällä hetkellä kolmen vuoden periodeiksi haettavissa ajanjaksoissa. Japanilaisessa taidekentässä on viime aikoina noussut esiin kova paikallisten taidefestivaalien buumi. Niillä varmasti on tilauksensa erilaisten osallistumisen muotojen luomisessa ja tähän tarpeeseen vastaamisessa.

Arttua ja minua ovat kiinnostaneet eräänlaiset toiminnalliset asetelmat, jotka paljastavat paitsi mahdollisuuksia, myös esteitä, ja joiden kautta paikallisten toimijuuksien kentät paljastuvat.

 

Meguro Museum of Art, Tokio. Kuva: Miina Hujala.

Meguro Museum of Art, Tokio. Kuva: Miina Hujala.

 

Sendain maanjäristys ravisuttaa edelleen

Katastrofeista ja kriiseistä selviytyminen kertoo yhteisöllisestä tilanteesta ja poliittisesta kapasiteetista. Vuoden 2011 maanjäristys ja siitä seurannut hyökyaalto sekä Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus järkyttävät ja ravisuttavat vielä vahvasti japanilaista kenttää. Se millä tavalla tästä kriisistä selvitään on myös kykyä muuttua, varautua ja myös hyväksyä se, mille ei voi mitään. Miten nämä asiat sitten raamittuvat, onkin toinen asia.

Kävimme keskiviikkona (16.3.) vielä ennen Soulin lennolle lähtemistä Meguron taidemuseossa, jossa oli esillä Sendain maakunnasta otettuja valokuvia, jossa tuhon jälkiä oli taltioitu. Valokuvia oli esillä runsaasti ja niissä näkyi hyökyaallon jättämä murskaava voima. Kuvat oli myös yhdistetty museon näyttelyssä aiempiin tsunameista tehtyihin piirroksiin, joihin oli taltioitu hävitystä ja ihmisten kadotusta.

 

Paluu Souliin

Lento Souliin kestää pari tuntia ja lento Incheonin kansainväliselle kentälle keskiviikkoiltana jäsensi ja aloitti matkamme toisen osuuden Etelä-Koreassa. Meille vierailu Soulissa oli monella tapaa jo kauan odotettu mahdollisuus palata vaihto-oppilas- ja residenssikokemuksiemme pariin vuodelta 2009 verraten, täydentäen ja uudelleen havainnoiden, mitä dynaamisessa Soulin nykytaiteen kentässä on muuttunut, mikä on pysynyt samana ja myöskin miten itse olemme muuttuneet.

Vierailumme järjestäjänä toimi korealainen Arts Management Service (KAMS) tehden meille vierailuohjelman, joka jakaantui yhteen yhteiseen päivään (torstai 17.3.) sekä perjantaille omiin vierailu-osuuksiin residensseistä, museoista ja mediataiteesta kiinnostuneille. Meille, jotka olimme fokusoituneet yksittäisiin toimijoihin ja taiteilijavetoisuuteen, se tarkoitti myös omaehtoista kartoitusta ja kontaktointia.

Torstain yhteinen ohjelma oli paitsi napakka kokonaisuus, myös tiivis imaisu Soulin dynamiikkaan. Ensimmäinen vierailukohteemme, uusi kansallinen modernin ja nykytaiteen museo MMCA kertoo paljon siitä panostuksesta, joka viime vuosina on vielä vahvistunut Soulissa suhteessa nykytaiteeseen. Uusi museo, joka sijaitsee paraatipaikalla suositun vierailukohteen, Gyengbokgungin palatsin ja kansallismuseon vieressä, on rakennettu paikkaan, jossa vuonna 2009 vieraillessamme oli vielä korealaisen salaisen palvelun toimipaikka. Silloin näihin vuonna 2008 tyhjäksi jääneisiin tiloihin oli järjestetty nykytaiteen näyttelyitä, kuten Platform in Kimusa (Korean sisäisen tiedusteluorganisaation nimi), jonka kuratoriaalinen toimisto Samuso organisoi.

Tapasimme Samuson perustajan ja kuraattorin Sunjung Kimin Soulin suurlähetystössä. Hän on myös Art Sonje -keskuksen johtaja, ja hänellä on vankka kokemus nykytaiteen saralta myös paikkasidonnaisesta taidetoiminnasta kansainvälisesti. Vuonna 2009 Platformissa tämän latautuneen tilan eri osia oli täytetty teoksilla, jotka sisälsivät paitsi tilallista myös poliittista agendaa.

Uusi äärettömän suuri museotila – joka kuuluu kokonaisuuteen, jossa on yhteensä neljä eri lokaatiota ja joista yksi valmistuu vuonna 2019 – on saanut vastikään johtajakseen Bartomeu Marín, joka oman kuvailunsa mukaan tuo mukaan jonkinlaisen näkökulman museon rooliin paikallisena toimijana kansainvälisellä kentällä. Saman kadun varrella on myös kaksi pitkän linjan kaupallista galleriaa: Kukje Gallery, jossa ryhmämme kävi syömässä myös lounasta johtajatar Leen seurassa sekä Hyundain galleria, jossa oli esillä kattava otos taiteilija Nam June Paikin teoksia hänen kuolemansa 10-vuotisvuosipäivään liittyen.

Vasemmalla Arario Museum Soulissa. Oikealla Arttu Merimaa ja kuraattori Kim Yoonseo Gyeonggi Museum of Modern Artin edustalla. Kuvat: Miina Hujala.

Vasemmalla Arario Museum Soulissa. Oikealla Arttu Merimaa ja kuraattori Kim Yoonseo Gyeonggi Museum of Modern Artin edustalla. Kuvat: Miina Hujala.

Taidehistoriaa kirjoitetaan parhaillaan

Korealainen nykytaidekenttä on osin muotoutunut verkalleen ja osin kiivaasti. Tällä hetkellä näyttää olevan tarve ja kiinnostus rakentaa ja tuoda esiin nykytaiteen historiaa. Kukjessa esillä olevat 70-luvulla muodostuneen Dansaekhwa-ryhmän jäsenen Chung Chang-Sup:in maalausten esittäminen kertoo halusta paikata ja rinnastaa sekä verrata tekijöitä ja kirjoittaa Etelä-Korean taidehistoriaa. Väriplanssimaalaukset rinnastuivat kuraattorien puheessa monokromaattiseen maalaustaiteen perinteeseen (Dansaekhwa kirjaimellisesti tarkoittaa monokromaattista maalaamista). Ajallinen läheisyys ja historiallinen etäisyys vaikuttavat historiallisen täydentämisen taustalla.

Mielenkiintoinen näkymä paikalliseen historiaan oli Arario-museo, jonka kuuluisa arkkitehti Kim Swoo-geun oli suunnitellut toimistokseen sekä asuintilakseen. Kapeiden pienien käytävien ja huoneiden sisälle oli mahdutettu teoksia keräilijä Ci Kimin kokoelmasta, joka käsittää teoksia niin länsimaisilta taiteilijoilta, kuten Barbara Krugerilta tai Cindy Shermanilta kuin uusia aasialaisilta nykytaiteilijoilta tilattuja teoksia, kuten Li Qing:n Museum in Museum -projekti viime vuodelta.

Keräilijä itse sattui olemaan paikalla, kun häntä haastateltiin Neo Rauchista kertovaan dokumenttiin. Mielenkiintoista oli, että keräilijä itse oli myös laittanut esiin omia taideteoksiaan, ehkä osin anteeksipyydellen, ehkä osin rohkaistuen laajan ja pitkäkestoisen keräilynsä ansiosta. Henkilökohtainen ote kokoelmassa oli kaiken kaikkiaan vaikuttavaa. Rahansa Kim oli tienannut esimerkiksi megaviihdekompekseilla Jejun saarella, jossa hänellä on myös lisää museoita. Lisäksi hän omistaa myös gallerioita.

Aiheeseemme eli taiteilijavetoisuuteen liittyvää taustatutkimusta saimme tehdä Soulin kaupungin taidemuseossa SeMassa, jossa oli esillä Seoul Babel -niminen näyttelykokonaisuus. Näyttely keräsi yhteen erinäisiä Soulissa toimivia taiteilijakollektiiveja, ryhmittymiä sekä pieniä tiloja, jotka esitettiin museon alakerran näyttelytilassa ”messumaisesti” tuoden toimijat samaan hieman kakofoniseen kokonaisuuteen.)

 

Uutuuden halua ja nopeita muutoksia

Soulin taidekentässä läsnä olevaa muutoksen nopeutta kuvaa se, että monet tilat ja toimijat nousevat esiin ja muodostuvat pariksi vuodeksi vaihtuen, liikkuen ja muuntautuen. Uudesta tulee vanhaa nopeasti, ja muutos on osa toiminnan luonnetta.

Torstaina (18.3.) kävimme Mullaen alueella, jossa on ripoteltuna keskelle konepajatoimintaa – metallipajoja ja autohuoltamoja – taiteilijoiden studioita, taidetiloja ja kahviloita. Tämä alituisesti muodostumassa oleva ja muotoaan muuttava paikka kuvastaa jonkinlaista toiminnan välittömyyttä. Saimme ripauksenomaisen altistumisen tälle, ja koimme koko ajan jäsentymässä olevan toiminnan olevan kenties vastaus jonkinlaiseen uutuuden haluun, joka värittää Soulin kenttää.

Joitain tiloja ja toimijoita on ripoteltuna myös ympäri Soulia, ja uusia tekijöitä muodostuu erilaisten yhteyksien ja yhteenliittymien kautta. Tapasimme torstaina myös O’newwall-tilan kuraattorin Goeun Songin, joka kertoi kiinnostuksen kohteistaan. Hän tarkkailee kysymyksiä taiteilijan toimeentulosta sekä erilaisia kieleen ja kääntämiseen liittyviä näkökulmia ja vaikeuksia. Tämä ”toimisto” on eräänlainen nuorien kuraattorien yhteenliittymä, jonka toiminnan muoto vaihtelee. Keskeistä on projektityöskentely ja reagointi sekä tuotannollisen fokuksen määrittely suhteessa paikallisiin tarpeisiin.

Se mikä Soulissa tuntui myös korostuvan, on paluumuutto maahan tai jopa suoranainen ”uus-korealaistuminen”. Monet varsinkin Yhdysvalloissa opiskelleet tai siellä koko ikänsä asuneet ovat muuttaneet takaisin tai myös ensimmäistä kertaa Souliin töihin. Mukanaan he ovat tuoneet nipun tarkastelunäkökulmia, kysymyksiä sekä kielellistä kompetenssia.

Itsenäisen immateriaalisen työn tekijän toimintaympäristö on jo pitkän ajan muodostunut varsin geneeriseksi: artisaanikahvilan Macbook-toimistot ovat vahvemmin läsnä nyt kuin viimeksi Soulissa asuessamme seitsemän vuotta sitten.

 

Pitkän linjan Pool

Paikallisen kentän jäsentäminen ja tarkkaileminen paikalliselle yleisölle on varmasti jotain, jota tehdään ja tulee tehdä toimijoiden intresseistä käsin. Teimme mielenkiintoisen vierailun Pooliin, vuonna 1999 perustettuun taiteilijakollektiivivetoiseen tilaan, joka on perustamisensa jälkeen vaihtanut paitsi paikkaa, myös toimintamalliaan useampaankin otteeseen. Nykyinen johtaja Sunghee Lee, joka oli vasta aloittanut tehtävässä, haluaa tuoda huolellisilla ja laadukkailla sisällöillä lisää huomioita ja merkitystä Poolin toiminnalle nimenomaan paikallisella kentällä. Esillä olleen keskeisen – nyt jo eläköityneen – taidehallinnoija Kim Jung Heunin maalausnäyttelyn esittäminen oli myös latautunut teko ja kertoi halusta tuoda kriittistä huomiota esille suhteessa poliittiseen tilanteeseen.

Taiteellinen toiminta, jonka kyvykkyys tai kykenemättömyys tarttua aiheisiin joiden painoarvo tulkitsee yhteiskunnassa läsnä olevia jännitteitä, tulee esiin myös toimintamahdollisuuksien kautta. Joskus taidetilan, toimijoiden ja kollektiivien herkkänä vastuuna on havaita ja tuottaa mahdollisuuksia sekä ilmaista yhteisesti sitä, mitä ajassa ja ilmassa on liikkeellä.

Museot saattavat olla jännitteisiäkin paikkoja, jolloin yhteisestä narratiivista tulee paikka käydä taisteluita siitä, mikä on totta ja mikä todeksi kirjoitetaan. Nykytaiteen vaikutus piirtyy siihen, kuinka moni kokee sen keinot välittää ymmärrystä sekä tuottaa tilanteita ja mahdollisuuksia relevanteiksi.

 

Ihmisillä on vastuu reagoida

Viimeinen vierailumme Etelä-Koreassa oli Ansanin kaupungissa sijaitsevaan alueelliseen taidemuseoon, jonka kuraattoriin Kim Yoonseoon olimme tutustuneet aiemmin. Gyeonggin provinssi käsittää alueellisesti Soulin ja sen naapuruston. Museon toiminta perustuu myös näiden reuna-alueiden taidetoiminnan huomioimiseen ja aktivointiin. Museorakennus on kymmenen vuotta vanha ja sijaitsee noin 1,5 tunnin päässä Soulin keskustasta.

Lauantaina (19.3.) museossa vieraillessamme siellä oli parhaillaan käynnissä työpaja, jossa nuoret värjäsivät balsamilla sormiaan muistoksi kahden vuoden takaisen lauttaturman uhreille. Museon laajalla pihamaalla oli lauttaturman uhreille pystytetty muistoteltta, jossa vierailu jätti meihin vahvan jäljen tragedian painosta ja myös siitä vastuusta, joka ihmisillä yhteisönä on reagoida. Vuonna 2014 tapahtuneessa lauttaturmassa 250 läheisen koulun nuorta menehtyi, ja onnettomuuden jälkeisen tilanteen– lauttayhtiön omistajan syyllisyyden, vakuutuspetoksen ja poliittisen hiljaisuuden lasti – painoi ympäristössä.

Taiteen yhteys liittyä ja linkittyä näihin tilanteisiin on hankala. Taide voi tarjota tilaa reagoinnille, asian käsittelyllä ja myös eteenpäin viemiselle, mutta koskaan se ei voi puhdistaa tilannetta sen latautuneesta monimuotoisuudesta. Joskus taiteen kautta asioita pyritään ymmärtämään enemmän kuin niitä voi. Tragedioissa on aina jotain yhteistä ja jotain erityistä ja mahdottomuus uuttaa niitä erilleen tuo esiin tarkasteluun kiinnittyvän vaikeuden.

 

Suurlähetystöt ovat avaruusaluksia – ja linkkejä

Suurlähetystöjen järjestämät iltatapahtumat raamittivat ja osin yhdistivät vierailuja niin Tokiossa kuin Soulissa. Niiden tarkoituksena oli lisätä kanssakäymistä ja verkottumista delegaatiomme ja paikallisten toimijoiden välillä. Suurlähetystöt ovat paitsi eräänlaisia avaruusaluksia, myös linkkejä. Ne sijoittavat toimintamme osaksi verkostoa ja kanavoivat osallisuutemme osaksi tiettyä, tässä yhteydessä siis kansallista, kokonaisuutta.

Tämä juurruttaminen on tärkeää työtä, vaikkakin käytännön keskusteluissa ja toiminnassa sillä harvoin on suurinta painoarvoa. Erilaisia paikallisuuksia on monia, ja risteävät yhteydet syntyvät myös eri reittien kuin kansallisvaltioiden temaattisesti muodostettujen kokonaisuuksien kautta. Tärkeämpää kuin muoto on tässäkin tilanteessa sisältö. Se mitä tämä ”kansallisuutemme” edustaa, on oleellinen kysymys. Voimme kenties suomalaisina puhua tasa-arvoista hyvinvointia lisäävien rakenteiden tärkeydestä aikana, jolloin niitä puretaan aktiivisesti ja tilanteessa, jossa niille on tilausta kriisiytyneissä yhteiskunnissa.

Taiteen parissa toimivilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua sekä luoda yhdessä rakenteita, jotka mahdollistavat luottamuksen ja säilyttävät kyvyn muokkautua muutoksissa. Voimme tuoda esiin meissä kaikissa läsnä olevan mahdollisuuden luoda turvaa ja samalla tarkastella kriittisesti ympäristöämme sekä omaa rooliamme.

 

Teksti ja kuvat: Miina Hujala