Frame Espresso: Voiko taiteilija muuttaa yhteiskuntaansa?

Helmikuun Frame Espresso -keskustelussa julkaistiin tuore Taidetta ja politiikkaa -kirja sekä todettiin, että kysymys taiteen poliittisuudesta on aina ajankohtainen, mutta vastaukset siihen hankalasti määriteltävissä.

Mikä on taiteen ja yhteiskunnallisuuden suhde, mitä oikeastaan on poliittinen taide ja kuka on poliittinen taiteilija? Muun muassa näitä ajankohtaisia kysymyksiä pohdittiin Frame Espresso -keskustelussa Galleria Sinnessä 17. helmikuuta. Runsasväkisessä tilaisuudessa julkaistiin aihetta eri toimijoiden näkökulmista tarkasteleva kirja Taidetta ja politiikkaa tekemässä, jonka käsittelemiin teemoihin keskustelu pohjautui. Keskusteluun osallistuivat kirjan toimittajat Jussi Koitela, Minna Henriksson ja Terike Haapoja, sekä osan sen kirjoittajista: Alma Heikkilä, Satu Herrala, Aino Korvensyrjä ja Antti Majava. Keskustelua moderoi Framen ohjelmapäällikkö Taru Elfving.

Kirjan tekijät avasivat keskustelun pohtimalla syitä kirjoitustyöhön ryhtymiselle vuonna 2013. Minna Henriksson kuvaili, että kirja lähti halusta määritellä taiteilijoiden näkökulmasta, mikä on taiteen ja politiikan suhde tai mitä itse asiassa on poliittisuus taiteessa. Kirja on keskustelun ja dialogin luomisen tarpeesta syntynyt katsaus yhteiskunnallisen taiteen merkityksiin ja syventyy siihen, mitä taiteilijat voivat tehdä toimiakseen yhteiskunnallisesti vaikuttavasti.

Puheenvuoroissa nousi esille, että taiteen ja politiikan suhteessa on tapahtunut muutos viimeisen kahden vuoden aikana. Toisaalta on selvää, että yhteiskunnallisuuden ilmeneminen taiteessa on jatkuvassa muutoksessa. Jussi Koitela huomautti, että tälläkin hetkellä useilla instituutioilla on vahvasti poliittiseen taiteeseen liittyvä ohjelmisto, kuten Kiasmalla ja Baltic Circlellä. Keskustelu aiheesta on selvästi jälleen erittäin ajankohtainen.

Yksi poliittisuuden ulottuvuus löytyi kysymyksestä kentän toimijoiden moninaisista rooleista ja taiteilijoiden ammatillisesta identifioitumisesta. Antti Majava pohti asiaa edustamansa Mustarinda -organisaation kautta. Miten yhdistää Mustarindan yhteistyöhön pohjautuva ja toisaalta taiteilijan itsenäinen taiteellinen toiminta? Alma Heikkilä pohti Mustarindan taiteellisessa toiminnassa korostuvan taiteilijana tai poliittisena taiteilijana toimimisen sijaan ihmisenä toimiminen nykypäivän yhteiskunnassa, ja miten vaikeaa sen määritteleminen on. Majava kuvaili kokeneensa, ettei taiteilijan kapeassa roolissa pystynyt osallistua kentän kehittämiseen siinä määrin, kuin yhteiskunnallinen tilanne on viime vuosina edellyttänyt. Sen sijaan laajemmin kentän toimijan roolissa hän tunsi olevansa velvollinen ja kykeneväinen osallistumaan.

Jussi Koitela näki asemansa kirjoittajana myös poliittisena kysymyksenä. On keskeistä huomioida, mistä positiosta kukin kirjoittaa ja osallistuu dialogiin. Erilaisissa rooleissa kentällä toimivana hän kuvaili identifioituvansa kuraattorin, taiteilijan tai kirjoittajan erillisten roolien sijaan yleisesti taidetyöläiseksi. Kentän toimijoiden ja keskusteluun osallistuvien positioiden merkitys tekee niistä poliittisia kysymyksiä.

 

Espresso_Sinne_3

Poliittinen taiteilija vallankäyttäjänä

Keskustelijat olivat yhtä mieltä, että kysymys taiteilijan positiosta ja poliittisuudesta on aina relevantti ja ajankohtainen. On kuitenkin vaikeaa määritellä, mitä tarkoittaa olla poliittinen taiteilija ja toimia poliittisesti taiteessa. Aino Korvensyrjä pohti, kuinka ottaa kantaa ja kommentoida yhteiskunnallisia asioita olettamatta automaattisesti olevansa poliittinen taiteilija. Kenen äänellä poliittinen taiteilija puhuu, millaisia valtarakenteita tämä ääni ja diskurssi rakentaa ja miten se muodostuu myös kuraattoreiden, instituutioiden, keräilijöiden tai muiden toimijoiden keskusteluun tuomien diskurssien kautta? Jos taiteilija haluaa kyseenalaistaa vallitsevan todellisuuden ja hallitsevan diskurssin, kuinka se tapahtuu? Kysymyksiä on paljon.

Minna Henriksson sanoi näkevänsä problemaattisena poliittisen taiteilijan aseman ja sen määritelmän luomat hierarkkiset asetelmat. Kuka itse asiassa määrittelee, mitä poliittinen taide tai poliittinen taiteilija itse asiassa tarkoittaa? Taide joka ei väitä olevansa poliittista tai näytä lainkaan poliittiselta, voi kuitenkin olla sitä. Taiteilijan voi olla myös vaikeaa todentaa, että hänen toimintansa on poliittista tai sillä on yhteiskunnallista vaikutusta. Yhteisesti todettiin, että taiteilijoiden pitäisi olla työskentelyssään rohkeasti poliittisia ja ottaa poliittisuuden määrittely omiin käsiinsä.

Esille nousi myös suuri kysymys taiteen autonomisuuden ja instrumentaalisuuden eli välineellisyyden jaottelusta. Puhuttaessa taiteen instrumentaalisuudesta tarkoitetaan esimerkiksi taiteen hyvinvointia edistävää vaikutusta, mikä sillä nähdään olevan. Tätä ”hyvinvointitaidetta” myös tuetaan tällä hetkellä mittavasti. Mitä merkitsee vaatia autonomiaa taiteelle tai taiteelliselle toiminnalle? Kirjoittajat ehdottivat, voiko talouden, vallitsevan retoriikan ja yhteiskunnallisten rakenteiden kritiikki voi tuoda ymmärrystä tähän kysymykseen. Minna Henriksson korosti puheenvuorossaan, että taiteilija ja taide ovat aina osa laajempaa kontekstia. Autonomisuuteen vaikuttaa, millaisen roolin ja position taitelija ottaa ja ottaako hän sen itse, vai antavatko sen hänelle poliittiset toimijat tai instituutiot. Terike Haapoja jatkoi ajatusta toteamalla, että taide ei koskaan voi olla täysin vapaata, sillä taiteilija toimii aina jossain kontekstissa ja diskurssissa. Kysymys ei näin liity ainoastaan välineellisyyden kysymykseen, vaan on aina läsnä institutionaalisissa rakenteissa joissa toimimme. Onko kaikki taide siinä mielessä poliittista?

 

Espresso_Sinne_2

Taide ammentaa kriiseistä

Lopuksi keskustelu kääntyi muun muassa pakolaiskriisin vuoksi ajankohtaiseen aiheeseen yhteiskunnallisten aiheiden ja tapahtumien estetisoinnista nykytaiteessa. Voimmeko osallistua keskusteluun tapahtumista, jotka tapahtuvat meistä hyvin kaukana, ja missä määrin kriisejä voi käyttää nykytaiteen materiaalina ja aiheena? Satu Herralan mukaan taide on toisaalta tila, jossa on mahdollista tehdä asioita ja esittää asioita tavalla, joka ei ole mahdollisia yhteiskunnan muilla osa-alueilla. Taiteen kentällä voimme käyttää yhteiskunnan rahoitusta ja rakenteita poliittisiin tarkoituksiin tai toimiaksemme poliittisesti. Toisaalta poliittinen taide on lähes esteettinen genre, jossa poliittinen diskurssi on sijoitettu taiteen kentän rakenteisiin. Tässä siirtymässä se menettää osin poliittisen voimansa.

Aino Korvensyrjä jatkoi ajatusta pohtimalla, kuinka paljon poliittista toimintaa kuten protesteja ja kriisejä estetisoidaan taiteessa. Taiteen poliittisuus ilmenee juuri näissä valtasuhteissa, jotka muuttavat taiteen kulutushyödykkeeksi palvelemaan muuta tarkoitusta. Tämä ei kuitenkaan tapahdu ainoastaan taiteen kentällä, vaan problematiikkaa esiintyy myös muilla yhteiskunnan alueilla.

Terike Haapoja kritisoi, miten kansainvälisesti taidekenttä on niin markkinavoimien korruptoima, että on vaikeaa ottaa kantaa tai tehdä mitään oikeasti poliittisesti vaikuttavaa. Usein poliittisuutta ja tarvetta muutokseen ilmennetään sen sijaan esimerkiksi luomalla uusia sosiaalisia rakenteita ja vaihtoehtotodellisuuksia. Haapojan mukaan muun muassa Mustarinda ja Suomen taidepoliittinen tapahtuma – Make Arts Policy ovat synnyttäneet itsenäisiä yhteisöjä ja rakentaneet sosiaalisia todellisuuksia, jotka haastavat ja kyseenalaistavat konventionaaliset rakenteet ja normit. Antti Majavan mukaan Mustarindan ajatuksena on nimenomaan tarjota tila kriittiselle keskustelulle ja ammatilliselle diskurssille. Ihmisillä on kiivas tarve yhteiskunnalliseen keskusteluun ja huoli poliittisesta tilanteesta. Toimiminen ja vaikuttaminen kuitenkin edellyttää niiden rakenteiden ymmärtämistä, joissa elämme. Jos ymmärrämme esimerkiksi talouden sinä ideologisena, poliittisena valtarakennelmana joka se on, voimme vaikuttaa ja kyseenalaistaa totutut yhteiskunnalliset säännöt. Tätä kautta voimme saada uskallusta ja voimaa osallistua jokapäiväiseen, meitä koskettavaa politiikkaan.

Puheenvuoroista oli kuultavissa kirjoittajien yhteinen, toiveikas asenne taiteen ja taiteilijan vaikutusmahdollisuuksista. Taiteen potentiaalia luoda mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen ja tehdä merkittäviä avauksia ei pidä aliarvioida. Aktiivinen toimiminen tämän toteuttamiseksi on taiteen tekijöiden omissa käsissä.

 

Teksti ja kuvat: Rosa Kuosmanen