Huomiseen vedetty viiva. IC-98 kriitikko Martin Herbertin haastateltavana

Kriitikko Martin Herbert keskusteli IC-98:n Patrik Söderlundin kanssa taiteilijaduon työstä, tavoitteista sekä heidän teoreettisista ja poliittisista esikuvistaan keväällä IC-98:n valmistautuessa Venetsian taidebiennaaliin. Alun perin englanninkielinen haastattelu on ilmestynyt Framen toukokuussa julkaisemassa teoksessa IC-98. Hours, Years, Aeons – Moving Images and Other Projects 1998–2015, ja sen voi lukea verkossa. Osan haastattelusta on kääntänyt suomeksi Milla Suonio.

Martin Herbert: Kuinka luonnehtisitte animaatioidenne tunnelmaa? Toisaalta ne näyttävät ulospäin luonteeltaan melankolisilta, toisaalta niissä selvästikin hyväksytään ihmiskunnan olemus väliaikaisena poikkeamana, viruksena. Näiden ääripäiden välillä on runsaasti tilaa katsojan subjektiiviselle tulkinnalle.

IC-98: Tilan jättäminen katsojan ajatuksille on meille tärkeää, ja se oli yksi keskeisistä ajatuksistamme, kun aloimme tehdä animaatioita. Aikaisempia teoksiamme, kuten ilmaiseksi jaettua kirjasta Forays (2005) luonnehtivat poliittiset ja taloudelliset teemat, jotka esitettiin aika suoraviivaisesti. Suoraviivaisuus leimasi myös kirjoittamistamme, vaikka kirjat siitä huolimatta vaativat melko paljon myös lukijalta. Ne olivat väljiä, kollaasinomaisia tarinoita täynnä aukkoja, jotka lukijan tuli täydentää. Animaatioiden kohdalla ajatuksena oli välittää samoja narratiiveja kuin kirjoissa kuitenkin välttäen kirjoitettua kieltä ja kollaasimaista rakennetta. Ensimmäinen animaatio perustui itse asiassa tutkimukseen, jota olimme tehneet toista kirjasta varten; päätimme yrittää käyttää sitä saumattomassa, vertauskuvallisessa muodossa. Tuloksena oli Vicious Circles (2007).

Tähän työskentelytavan muutokseen vaikuttivat paljon myös Bushin vastaiset vuodet, jotka olivat masentavia. Aktivismi oli tuolloin vahvaa, mutta samaan aikaan tämä poliittinen polarisaatio uhkasi ambivalenssia ja tietoista epäselvyyttä, joka on mielestämme tärkeää taiteelle. Meitä huolestutti myös ajatuksenvapaus. Kuva vihollisesta alkoi hallita ihmisten ajattelua, mikä oli pelottavaa niin kuin aina, kun liike määrittyy ensisijaisesti vihollisen kautta; silloin on kyllä aktiivinen, mutta aina reaktiivinen. Meistä tuntui, että meidän oli otettava kontrolli takaisin, vaikka se tarkoittikin marxismin jättämistä taka-alalle.

Siis ei-ohjaileva on poliittista?IC-98_Hours-Years-Aeons_2015_Installation-detail_Photo_Katja-Losonen_web

Samat ideat ja perusolettamukset, jotka olivat läsnä yhteistyömme alkuaikoina, ovat edelleen olemassa koodattuina sisään animaatioihimme, mutta emme tuputa ajatuksiamme. On mahdollista katsoa animaatioitamme ja arvostaa niiden kuvia ja tunnelmaa, vaikka ei tietäisi paljoa ajatuksista niiden takana. Toisaalta animaatiot ovat huolellisesti käsikirjoitettuja; näemme ne yhtä lailla teksteinä kuin liikkuvina kuvina. Jos emme pysty perustelemaan jotakin kivaa visuaalista osasta suhteessa teoksen kokonaisuuteen, jätämme sen pois.

Kyynikko tai strategi saattaisi sanoa, että luomme kauniin ulkokuoren houkutellaksemme ihmisiä sisään ja välittääksemme sitten varsinaisen viestin. Mutta hyvin ajateltu sisältö ja huolellisesti toteutettu ulkokuori eivät sulje toisiaan pois. Päinvastoin, yritämme viestiä kahdella tasolla: järjen ja kielen sekä tunteiden ja intohimojen tasolla. Narratiivin jättäminen avoimeksi – tai tuttujen symboleiden, kuten maiseman, pilvien, veden, valon ja pimeyden käyttäminen –  on olennaista. Meille taide on poliittisen ajattelun alkutuotantoa. Me luomme tilan ajattelulle, mikä voi tuottaa poliittisen toiminnan siemeniä ja ideoita.

Mutta kuitenkin, ambivalenssin lomassa, tarinanne ehdottomasti käsittelevät ajatusta, että ihmiskunnan aika tällä planeetalla on loppumassa. Kylväessänne ”poliittisen toiminnan siemeniä”, ettekö ota tähän kantaa?

Meidän taustamme on kulttuuripessimismissä, joka tarkastelee kulttuuria kriittisestä ja ongelmakeskeisestä näkökulmasta. Varhainen tuotantomme oli enemmän työkalu- tai ratkaisukeskeistä (kirjat ja interventiot) ja näin ollen sitä voisi luonnehtia enemmän aktivistiseksi. Animaatiot tiivistävät ongelmalliset yhteiskunnalliset kehityskulut vertauskuvallisiksi kertomuksiksi.

Niitä voisi kuitenkin myös tulkita optimistisina, romanttisina ja kaihoisina tulkintoina ajasta, jolla on roolinsa kaikessa. Tämä on osa teosten avoimuutta: teknokraatti saattaa nähdä animaation A View from the Other Side (2011) lopun traagisena, vaikka katselemalla ja kuuntelemalla työtä käy ilmeiseksi, että me pidämme kauniina sitä, että luonto ottaa vallan. Kyse ei ole tragediasta eikä taistelusta, vaan valistuneesta hyväksymisestä, että kaikella on aikansa. On onni muille elämänmuodoille, että nekin saavat vuoronsa.

Abendlandia (2013) edeltävissä teoksissanne on tyypillisesti ensin tyyntä, mikä häiriintyy ihmisen toiminnasta tai väliintulosta, minkä jälkeen seuraa jälleen tyyneys. Katsoja alkaa odottaa tällaista tapahtumien kulkua, ja se viittaa vääjäämättömyyteen.

Sitä ei missään nimessä ole tarkoitettu opettavaiseksi tuhoskenaarioksi. Toki valitsemme aiheemme omien kiinnostuksen kohteidemme ja uskomustemme mukaan. Tässä mielessä varhainen kiinnostuksemme Foucault’ia, Deleuze & Guattaria ja Walter Benjaminia kohtaan näkyy töissämme.

Emme ota teoksissamme kantaa ajattomiin inhimillisiin teemoihin, vaan eurooppalaisen sivilisaation tekoihin viimeisen 500 vuoden aikana: kolonialismiin, sekä kansojen että luonnon hyväksikäyttöön, voimankäyttöön, suuriin teknologisiin järjestelmiin ja arkkitehtuuriin. Yksi suurimmista tätä historiaa ohjaavista voimista on nähdäksemme kapitalismi,  sen jatkuva tarve saavuttaa enemmän, vahvistaa kontrollia, luoda reviirejä. Mutta, kuten sanottu, animaatioissa tämä poliittinen ulottuvuus on paljon piilevämmin läsnä. Se näkyy enimmäkseen aihevalinnoissa.

Animaatioissanne asiat usein muuttuvat ilman, että katsoja huomaa tarkasti, milloin muutos tapahtuu. Samaan aikaan te kuitenkin tiivistätte pitkiä ajanjaksoja siten, että syvät, joskus kohtalokkaatkin rakenteelliset muutokset voidaan havaita. Hitaus on keskeistä, ja se on läsnä myös piirros- ja digitaalista animaatiota yhdistävässä tekniikassanne.

Hitaus on olennaista, ja se myös kytkeytyy avoimuuteen. Kun asiat tapahtuvat silmien edessä, mielellä on aikaa vaellella. Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin katsoessa jotain tylsää, jolloin mieli alkaa vaellella siksi, että se sulkeutuu katsottavalta asialta. Tämä hitaus on enemmän sukua ajatukselle siitä, että katsoja ajattelee yhdessä teoksen kanssa.  Animaatio luo uuden tilan, jolla on oma rytminsä. Kun katsoja sopeutuu tähän rytmiin, se ei ole enää hidasta, vaan se on mitä se on – aikaa, ajallista kestoa. Tässä piilee kaikkien hitaiden, pitkien teosten – laajojen  ja vaikeiden romaanien, hidastempoisen elokuvan, wagnerilaisen oopperan – kauneus: katsoja pystyy juurtumaan niiden maailmaan. Haluamme myöskin välttää aristoteelista draaman kaarta. Kerromme tarinan käyttämällä kokonaista kuva-alaa eikä vain keskushahmoa tai -aihetta.

IC-98 (Visa Suonpää & Patrik Söderlund)_Photo Ugo Carmeni-1Millaisia kirjallisia tai teoreettisia vaikutteita teostenne taustalla on?

Jos meille maailma ilman ihmisiä on eettinen kysymys, se johtuu enimmäkseen paneutumisestamme suomalaisen kalastajan, ornitologin, ekofilosofin ja ekofundamentalistin, Pentti Linkolan, kirjoituksiin. Hän oli ensimmäinen Suomessa, joka osoitti ylikansoituksen ongelmat – aihe, joka on hyvin epäsuosittu vielä tänäkin päivänä. Linkolan teesi on, että ainoa tapa pelastaa planeetta ja pitää samalla ihmiskunta elossa on luoda ekofasistinen yhteiskunta, selviytymisen yhteiskunta.

Olemme samaa mieltä Linkolan analyysista, mutta emme hänen johtopäätöksistään.  Elämä ilman vapautta ei ole elämisen arvoista. Tässä paradoksaalisesti Linkolan tausta biologiassa – ja ihmisenä olemisessa – astuu kuvaan. Hän ajattelee edelleen ”lajityypilliseen käytökseensä” perustuen, että ihmiskunta pitäisi pelastaa. Ja sen tehdäksemme meidän pitäisi orjuuttaa itsemme. Linkolan tragedia on se, että samaan aikaan, kun hän inhoaa ihmiskuntaa, hän rakastaa ihmistä. Työskentelemme itse asiassa parhaillaan ensimmäisen tästä teemasta ja Linkolan hahmosta kertovan installaation parissa.

Olemme yrittäneet irtautua tästä selviytymisvaistosta ja ajatella maailmaa täysin ilman ihmisiä. Pääasiassa siksi, että muiden lajienkin pitäisi saada vuoronsa. Ihmisolennot ovat tietoisia organismeja, jotka pystyisivät kyllä tämän päätöksen tekemään. Tärkeintä kuitenkin on etiikka, että muiden lajien annetaan kukoistaa.

Abendlandissa luonto on palautettu etusijalle ja sille on annettu ”vuoronsa”, mutta se on merkillinen, vääristynyt ja vieraantunut luonto, ja sellaisenaan levottomuutta aiheuttava.

Tarkoituksemme on näyttää Abendlandissa maailma ilman ihmisiä, mutta jossa ihmiskunnan pitkäaikaiset vaikutukset ovat edelleen läsnä. Se ei ole paratiisi eikä uudelleen saavutettu pastoraalinen olotila vaan toksinen maaperä. Tätä on antroposeenin lopputulosten kohtaaminen – ennen kuin on edes olemassa tieteellistä yhteisymmärrystä siitä, onko antroposeenin aikakausi alkanut vai ei. Ydinfission keksiminen ja ydinjätteen syntyminen prosessissa ovat muuttaneet kaiken. Vanha kylmän sodan teema ydinasetuhosta ei tunnu enää yhtä ajankohtaiselta. Enää kyse ei ole jostain äkillisestä katastrofista ja sen jälkivaikutuksista, vaan paljon hitaammasta prosessista aivan erilaisessa ajallisessa mittakaavassa.

Olemme ajatelleet paljon peruskallioon haudattua ydinjätettä. Suomessa rakennetaan syvälle maan sisään kaivettavaa säiliötä, Onkaloa, näennäistä ”lopullista ratkaisua” käytetyn ydinpolttoaineen varastoimiseen. Itse asiassa Abendlandilla on hyvin konkreettinen lähtökohta siinä. Insinöörit kuvittelevat utopistisesti, että sitten kun Onkalo on täynnä, kallio sinetöidään, käsittelykoneisto sen päällä puretaan ja metsä kasvatetaan paikalle. Halusimme kommentoida tätä omalla metaforisella tavallamme.

Meitä kiehtoi aluksi ajatus tulevaisuuden ihmisten tai eläinten sivilisaatiosta kaivamassa liian syvälle tietämättä, mitä he tulevat löytämään. Tämä on klassinen kauhu- ja scifikuva: jokin makaa haudattuna, syvässä unessa – ja se herätetään. Samaan aikaan tutkimme Piranesin kuvaamia roomalaisten hautakammioiden raunioita.

Pidimme myös tarinaa vuoren kuninkaasta mielenkiintoisena. Eräänä päivänä kuningas herää pelastamaan sen jättömaan, joka on meidän kurja todellisuutemme. T.S Elliotin Waste Land (Autio maa) oli myös tässä yhteydessä tärkeä. Ajattelimme, että nämä intertekstit toimisivat hyvin käänteisinä: muurin ympäröimä puutarha, jossa on hedelmäpuu (kuten myytissä Hesperideksen puutarhasta), muuttuu suljetuksi, saastuneeksi alueeksi, jossa myyttinen puu imee hirviön lailla myrkkyjä maaperästä.

Lopulta päämääränämme oli yksinkertaistaa tämä kaikki yhdeksi sarjaksi vahvoja kuvia, jotka keskustelisivat monella tasolla. Halusimme näyttää maiseman ilman ihmisiä – uuden ja vääristyneen, kuten sanoit – tai maiseman, joka on rakennettu ihmissivilisaation myrkyllisten jäänteiden päälle.Abendland_original_RGB_web_halfsize

 

Kuvat ylhäältä alas:

IC-98:n Venetsian biennaaliin toteuttama teos, Hours, Years, Aeons. Kuva: Katja Lösönen
IC-98 (Visa Suonpää & Patrik Söderlund) Venetsian biennaalissa Suomen Aalto-paviljongin edessä. Kuva: Ugo Carmeni
IC-98: Abendland (2013)

 

Suomennos: Milla Suonio